ANJA SILVENNOINEN, 53

23.11.2017

Tämä tarina päättyy onnellisesti aurinkoisena lopputalven päivänä. Takana 40 km hiihtoa vuokrasuksilla, jotka toki pitivät mutta eivät luistaneet. Siitä huolimatta voimia ja energiaa on jäljellä ja olo vallan mainio. Lasi kuohuvaa on vähintäänkin ansaittu.

Tämä tarina alkaa pari vuotta sitten. Tavallinen tarina – ruuhkavuodet ja ajankäytössä aina omasta kunnosta huolehtiminen sai väistyä muiden kiireiden tieltä. Vallitsevana oli jatkuva väsymys ja kiire. Ruokailukin oli sitä sun tätä. Lopputulemana reilun parinkymmenen kilon ylipaino, vaatekoko 44, yleiskunto suunnilleen nolla ja työpaikkalääkäri oli valmis kirjoittamaan reseptin verenpainelääkkeille. Ajatuskin portaiden kiipeämisestä kauhistutti, hiihtolenkistä puhumattakaan. Olo oli jatkuvasti jossain huonon ja surkean välillä. Siinä vaiheessa kun väsyin olemaan väsynyt ja olin mielestäni vielä liian nuori aloittamaan verenpainelääkityksen, alkoi muutos. Puoli vuotta meni miettiessä, pitäisikö mennä kuntosalille vai ei. Lopullisen sysäyksen antoi kollegani, joka oli löytänyt tien parempaan kuntoon oman Personal Trainerin avulla. Tiesin, että yksin en pärjää enkä tiedä tarpeeksi, joten päätin minäkin kokeilla. Teemun nimi tuli esiin sattuman kautta.

Siinäpä sitten seisoin salilla, itsetunto hukassa, yrittäen piilotella ylipainoani liian ison t-paidan alla. Ympärillä näkyi pelottavan näköisiä härveleitä ja toinen toistaan hyväkuntoisemman näköisiä ihmisiä. Jos Teemu ei olisi juuri silloin tullut paikalle, olisin varmastikin paennut ja todennut että tämä ei ole minua varten. Keksinyt listan tekosyitä, miksi ei kannata edes yrittää. Jo ensimmäisessä keskustelussa ja lähtötasoa kartoittavassa treenissä Teemun kanssa tuli sellainen olo, että ehkä tämä voisikin onnistua. Ei minusta Lara Croftia puolessa vuodessa tulisi, mutta jos nuo portaat pääsisi kevyemmin ylös, niin oltaisiin jo aika pitkällä. Siis toimeen.

Alku ei ollut ruusuilla tanssimista. Jos joku tulee minulle sanomaan, että uuteen liikunnalliseen elämäntapaan tottuu parissa-kolmessa viikossa, niin voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että ei pidä paikkaansa. Jos en heti alkuun olisi sopinut Teemun kanssa kahdesta kolmeen yhteistä treenikertaa viikossa, olisi koko homma loppunut jo ennen nousukiidon aloittamista. Tapaamiset toivat ryhdin ja kurinalaisuuden mukaan. Eihän sitä kehdannut mennä seuraavaan treeniin jos ei ollut edes yrittänyt tehdä sovittuja asioita siinä välissä.

Ohjelmaan kuului uusi ruokavalio, johon piti totutella. Aloitettiin sillä, että opettelin ensin syömään säännöllisesti päivän aikana. Sitten siirryttiin muuttamaan sitä, mitä söin ja suuhuni laitoin. Melkoista harjoittelua. Mutta kun Teemu joka kerta kysyi, että miten ruokailut ovat menneet, niin olihan siinä pakko yrittää ja saada muutos aikaan. Ja kyllä se onnistui. En mistään hinnasta halua enää palata vanhaan, epäterveelliseen ruokavaliooni ja ruokailurytmiini. Olo on sen verran hyvä ja vatsavaivat poissa.

Kunnon parantaminen aloitettiin lihaskuntoa parantavalla painoharjoittelulla. Jo alusta alkaen Teemu vaati, että liikkeet tehdään oikein, vaikka harjoituspainot olivat lähtötilanteessa tosi pieniä. Siitä huolimatta oikeasta suoritustekniikasta ei tingitty piiruakaan – asia joka on säästänyt vammoilta myöhemmin ja maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, kun kunto on kohentunut ja treenipainot kasvaneet. Täytyy kyllä myöntää, että minulta kesti melkoisen tovin, ennen kuin aloin hahmottaa missä lihaksia on ja miten ne saadaan toimimaan. Mutta Teemun kärsivällisyydellä lapatuki, selän suoruus, ”korsetin” käyttö keskikropan tukena yms. ovat löytyneet. Myöskin nuo tankopainot ja kuntosalilaitteet ovat tulleet niin tutuksi, että mikä tahansa hotellin kuntosali tuntuu kotoisalta työmatkoilla. Enää ei pelota mennä ja treenata uusissa paikoissa.

Nyt reilun parin vuoden jälkeen treenaan Teemun kanssa vieläkin kolme kertaa viikossa. Tavoitteet tosin ovat jo enemmän siellä Lara Croft -suunnassa kuin arjessa jaksamisen perusteissa. Teemun kanssa treenatessa on turvallisempaa käyttää isoja painoja ja edelleen opin häneltä kerta kerran jälkeen lisää treenaamisesta ja ruokailusta. Vaatekokoni on nyt 36, verenpaineeni ihanteellisissa lukemissa, juoksen kevyesti 10 km lenkin ja tunnen itseni vuosia nuoremmaksi. On aivan mahtavaa kun jaksaa ja on hyvä olo. Yöni nukun sikeästi illasta aamuun heräämättä välillä ja päivän töiden jälkeen energiaa riittää salilla käymiseen, lenkkeilyyn, ystävien tapaamiseen – kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaiseen elämiseen. Työtkin tuntuvat sujuvan pienemmällä stressillä ja liiallinen kiireen tuntu on poissa. Ennen niin tutut lähes jatkuvat päänsäryt ja särkylääkkeet ovat taakse jäänyttä elämää.

Se mitä olen oppinut tämän matkan aikana on, että 1) itsestään kannattaa ja pitää pitää huolta, 2) ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi onnistuu, 3) kunto ja lihaskunto paranee harjoittelemalla – iästä riippumatta, ja 4) paras investointi, jonka olen tehnyt on asiantuntevan, osaavan ja sitoutuneen Persona Trainerin ottamisen mukaan. Moni ystäväni on kysellyt, että eikö PT ole kallis. Siihen kysymykseen voi kukin vastata miettimällä mitä oma terveys, mukava uusi harrastus, hyvä kunto ja jaksaminen merkitsee ja osaako itse kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti hoitaa asian – ja oikeasti ystävät, sen rahan saa helposti kulutettua paljon turhempaan ihan huomaamattaan. Hyvä PT on kokonaisvaltainen valmentaja tiellä kohti terveempää ja parempaa elämää.